Koulu- ja Makuaakkoset -diplomit avaavat tärkeän väylän keskustelulle

Koulu– ja Makuaakkoset -diplomit ovat Ammattikeittiöosaajat ry:n myöntämiä tunnustuksia kouluille ja päiväkodeille ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän ruokailun edistämisestä. Myös Kajaanissa innosotuttiin hakemaan diplomeita. Kajaanissa diplomit ovat olleet käytössä jo pitkään ja niitä on suoritettu aina uudelleen sitä mukaa, kun voimassaoloaika on ollut päättymässä.

untitled (227 of 458)

Diplomit asetetaan  ylpeänä esille

”Meillä suoritetaan ja uusitaan diplomeja hyvällä prosentilla. Asiaan suhteudutaan vakavuudella, ja diplomi asetetaan ylpeänä näkyville. Ne on koettu hyviksi kaikissa yksiköissä”, Kajaanin Mamsellissa diplomiyhdyshenkilönä toimiva palvelusuunnittelija Marika Jaakola iloitsee.

KM pk

Diplomit nähdään Kajaanissa tärkeänä kanavana kasvatuksen ja ravitsemuksen näkökulmasta, mutta myös keskusteluyhteyden synnyttäjänä päiväkotien ja koulujen henkilökunnan ja ateriapalvelun väen välillä.

”Keskustelu tuottaa ja auttaa kehittämään toimintaa ja lähentää yhteistyötä. Diplomien luoma yhteys auttoi konkreettisesti esimerkiksi vegaaniruokakokeilumme aikana keskustelemaan avoimesti ravitsemuksesta.”

Kajaanilaisessa päiväkodissa sen henkilökunta käy päivittäin kuvaamassa linjastossa ruuan ja keskustelee lasten kanssa ennen ruokailua siitä, mitä on tarjolla ja mikä on kulloisenkin ruuan alkuperä. Keskustelu auttaa myös esimerkiksi ymmärtämään, miksi listalla toistetaan ruokaa, josta lapset eivät pidä.

”Käymme läpi ainakin kaksi listakiertoa, ennen kuin vaihdamme maistumattoman ruuan, sillä tottuminen vie aikaa.”

Kirjoittaja: Tuija Heikkilä
Teksti on julkaistu AmmattikeittiöOsaaja 1/2021 -lehdessä helmi-maaliskuussa 2021

Innostukaa tekin yhdessä kehittämiseen diplomityökalun avulla

Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomi haetaan yhteistyössä opetus- tai varhaiskasvatushenkilöstön ja ruokapalvelun kanssa oppilaita ja lapsia vahvasti osallistaen ja kuunnellen. Voisitko sinä olla aloitteentekijä ja ottaa diplomin hakemisen esille esimerkiksi ruokaryhmässä tai vastaavassa ja ehdottaa sen hakemista omaan kouluun tai päiväkotiin.

Diplomi suoritetaan toimintaa yhdessä arvioiden ja kehittäen. Diplomin kysymyspatteristossa käydään läpi seitsemän eri teemaa, jotka käsittelevät muun muassa ruokakasvatuksen toteutumista sekä ruuan ravitsemuslaatua ja kestävää kehitystä toiminnassa kokonaisuudessaan.

Lue, katso ja kysy lisätietoa diplomien suorittamisesta

Nopeiten pääsette alkuun klikkaamalla sivustojen Aineistopankkiin (Kouluruokadiplomi, Makuaakkoset-diplomi). Siellä on innostavat videot, joissa rehtori, varhaiskasvatusjohtaja, ruokapalvelun edustajat ja lapset kertovat, miksi heidän mielestään diplomien hakeminen on hyvä juttu.

PowerPoint-esityksissä on diplomien hakeminen kerrottu tiivistetysti ja yhden A4-sivun esitys on vielä nopeampi sukellus aiheeseen. Aineistoja voi käyttää myös asian esittelyyn diplomityöryhmälle, huoltajille, henkilöstölle ja kunnan päättäjille. Hakuprosessi kannattaa aloitaa heti sopimalla ensimmäinen tapaaminen. Siitä se lähtee sujuvasti liikkeelle.

Kouluille: www.kouluruokadiplomi.fi
Päiväkodeille: www.makuaakkosetdiplomi.fi
paivi.jamsen@amko.fi

Kuvat: Samuel Hoisko Neliömedia
Teksti: Päivi Jämsén

3/2021