Ruokalasta makumaaksi

Päiväkoti- ja kouluruokailu ei ole vain ruokaa lautasella vaan kokonaisuus, jossa viihtyisällä ruokailutilalla ja kehittävillä keskusteluilla on tärkeä sija.

– Makaronipasta! huutavat Kulleron päiväkodin lapset lähes yhteen ääneen, kun kysyn mikä on heidän mieliruokaansa. Lapset syövät reippaasti päivän lounasta, jossa lautasella on perunaa, jauhelihakastiketta ja värikästä salaattia. Seuraavan päivän hernekeitto jakaa mielipiteet. Yksi lapsista ei tykkää hernekeitosta, mutta herneet salaatissa tai herneenpalkoina ovat kuulemma hyviä.

Ruokapalvelutyöntekijä Pirjo Lilja on laittanut esille esimerkkilautasen päivän lounasannoksesta. Annoksen tarkoituksena on näyttää lapsille miltä ravitsemuksellisesti täysipainoinen annos näyttää.

– Lapset voivat itse päättää miten suuren annoksen haluavat, kertoo Lilja, joka jakaa ruuan lapsille.

Kulleron päiväkoti Rovaniemen Sinetässä sai Makuaakkoset-diplomin ruokailun kehittämisestä. Ruokapalvelutyöntekijä Pirjo Lilja.

Ruokailutilan seinällä on lasten piirroksia ja pöytää saatetaan somistaa liinalla juhla- tai teemapäivän kunniaksi. Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä pöydissä on sinivalkoiset liinat.

– Haluamme, että ruokailuhetki ei ole pelkkää syömistä vaan kokonaisuus, jossa mm. ruokailutilan viihtyvyys ja keskustelu ovat yhtä tärkeitä kuin ruoka itsessään. Saatamme keskustella lasten kanssa esimerkiksi siitä, mitä on kasvisruoka tai miksi joku ei tykkää tietystä ruuasta. Keskustelun avulla nirsoistakin lapsista on saatu reippaita syöjiä, valottaa lastentarhanopettaja Satu Törmänen, joka toimii myös päiväkodin varajohtajana.

Kulleron päiväkoti Rovaniemen Sinetässä sai Makuaakkoset-diplomin ruokailun kehittämisestä. Inari (vas), lastentarhanopettaja Satu Törmänen ja Jade (oik) Kulleron päiväkoti Rovaniemen Sinetässä sai Makuaakkoset-diplomin ruokailun kehittämisestä. Inari (vas), lastentarhanopettaja Satu Törmänen ja Jade (oik)

Käytöstavat ovat kohdallaan.

– Meillä on ihania lapsia. He muistavat aina kiittää ruuasta ja toivottavat minulle joka aamu hyvää huomenta, kiittelee Lilja, joka tuntee jokaisen lähes 130 lapsesta nimeltä.

Lapset mukana muutoksessa

Kulleron päiväkoti sijaitsee väistötiloissa Rovaniemen Sinetässä. Uusi monitoimitalo, johon myös päiväkoti yhdessä ala- ja yläkoulun kanssa tulee sijoittumaan, valmistuu syksyksi 2018. Väistötilat eivät kuitenkaan ole olleet kehittämistoimenpiteiden esteenä.

– Opintosuunnitelma edellyttää, että niin päiväkotilapsia kuin ala- ja yläkoululaisia osallistetaan. Ruokailu, joka koskettaa kaikenikäisiä lapsia, on siihen hyvin konkreettinen keino, valottaa rehtori Harri Törmänen.
Kulleron päiväkoti Rovaniemen Sinetässä sai Makuaakkoset-diplomin ruokailun kehittämisestä. Edessä Viivi, oikealla Viia Edessä Viivi, oikealla Viia

Syksyllä 2016 koottiin päiväkotilapsista, lastentarhanopettajista, alakoulun oppilaista ja opettajista koostuva tiimi, joka alkoi ideoida kuinka päiväkoti- ja kouluruokailua voisi kehittää.

Kehittämistyön tuloksena päiväkodin ruokailutila ei ole mikä tahansa ruokala, vaan Makumaa, josta on osoituksena komea kyltti ruokalan oven yläpuolella.

– Järjestimme ruokalan nimestä nimikilpailun ja voittaja julkistettiin hauskassa juhlatilaisuudessa, Törmänen kertoo.
Kulleron päiväkoti Rovaniemen Sinetässä sai Makuaakkoset-diplomin ruokailun kehittämisestä. Rehtori Harri Törmänen

Yksi selkeä muutos on ollut myös se, että häly ruokailutilassa on vähentynyt sen myötä, kun tilaa on tehty viihtyisämmäksi piirustuksin. Myös ruokailukäyttäytymiseen kuten jonottamiseen on kiinnitetty huomiota.

Ruokailutilassa on palautelaatikko, johon lapset voivat jättää kommentteja ruokaan liittyen.

– Palautetta on tullut mm. ruuan mausteisuudesta, kertoo rehtori Törmänen, joka vie palautteet edelleen keskuskeittiölle.

Lapset ovat itsekin päässeet tutustumaan keskuskeittiöön ja näkemään kuinka ruoka valmistuu.

Teemaviikot kuten Brasilia-viikko tai sadonkorjuuviikko ovat erinomaisia mahdollisuuksia yhdistää ruokailu osaksi muuta opetusta.

– Brasilia-viikolla tutkimme kartasta missä Brasilia sijaitsee, sadonkorjuuviikolla lapset toivat mukanaan erilaisia juureksia, joista keskustelimme, Satu Törmänen kertoo.

Tunnustus tehdystä työstä

Kehittämistyön tuloksena Kulleron päiväkodille myönnettiin viime keväänä Makuaakkoset-diplomi ensimmäisenä päiväkotina Lapissa.
Törmänen on iloinen, että kaupungin ruokapalveluyksikkö on suhtautunut ruokailun kehittämiseen erittäin myötämielisesti.

– Olemme saaneet kiitosta siitä, että väistötilat eivät ole olleet kehittämisen jarruna. Kehittämistoimenpiteet olisi ollut helppo siirtää tulevaisuuteen, kun uudet tilat valmistuvat.

Teksti:Tuija Kauppinen
Kuvat: Kaisa Sirén

Jaa sosiaalisessa mediassaShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+